Ilves FS pelasi ensimmäisen kotiottelunsa tämän kauden futsalliigassa lauantaina Kauppi Sports Centerissä Oulun Tervareita vastaan. Kotiyleisön iloksi kolme pistettä jäivät Tampereelle Ilveksen 4-1 (2-0) voiton myötä.

Ilves oli heti ottelun alkuminuuteista lähtien hieman pohjoisen vieraitaan paremmalla jalalla liikkeellä ja kuuden minuutin pelin jälkeen syntyi tulostakin. Lassi Lintula antoi kulmapotkun Tomi Lahtisen odottaessa täydellisessä laukaisupaikassa. Täydellinen oli myös Lahtisen timanttinen vetokin, joka linkosi pelivälineen vastustamattomasti ohi Tervari-vahti Juho Keskisen. Vain minuuttia myöhemmin Lahtinen runnoi maalin edestä Ilveksen 2-0 osuman jälleen Lintulan syötöstä. Vailla mahdollisuuksi ei myöskään oululaiset avausjaksolla ollut, mistä oli todistena kaksi ylärimalaukaustakin, mutta tauolle mentiin kuitenkin Ilveksen 2-0 johdossa.

Toisella jaksolla odotettiin Tervari-valmentaja Jani Paanasen piiskaavan joukkueensa kovaan kiriin, mutta maalin teossa onnistui kuitenkin ensiksi Ilves. Vain reilun minuutti oli pelattu toista jaksoa, kun Jaakko Ahokas venytti itsensä äärimmilleen ohjatessaan Lintulan syötön verkkoon lukemiksi 3-0. Näissä lukemissa mentiinkin aivan ottelun loppuminuuteille saakka. Välillä oli Ilves-vahti Akseli Syrjälän näytettävä parasta osaamistaan, eikä virkaveli Keskinen parketin toisessa päässäkään jäänyt kylmäksi. Tervareiden kavennus tuli kuitenkin vasta 5-4-ylivoimapelillä puolitoista minuuttia ennen peliajan loppumista. Oululaismaalista vastasi syöttöruletin päätteeksi Arttu NiemeläJuho Mäkiniemen maalinedustan survonta kuitenkin kuittasi Tervari-maalin samantien tyhjään maaliin. Maali merkattiin lopulta Tervareiden omaksi maaliksi. Lopputulos oli viihdyttävän pelin jälkeen kotivoitto 4-1.

Ilveksellä on ensi viikolla ohjelmassa kaksi liigaottelua vieraissa. Ensiksi perjantaina on matka Toijalaan Leijona Futsalin vieraaksi ja sunnuntaina Ilves matkaa historiansa ensimmäiselle reissulle Joutsaan, jossa sarjatulokas JoSePa jo odottaa.

Seuraavaksi pari vieraspeliä
Kotiavaus lauantaina Kaupissa