Ilves FS ja Sievi FS taistelivat futsalliigan sarjapisteistä lauantai-iltapäivällä Kauppi Sports Centerissä. Pisteet piti itsellään kotijoukkue Ilves lopulta melko selvin lukemin 6-1 (1-0). Jaakko Ahokas iski ottelussa hattutempun.

Ottelun avausmaalin iski Jaakko Ahokas jo parin minuutin pelin jälkeen hänen riistettyään pallon Sievin puolustukselta ja laukaistuaan pallon varmasti verkon perukoille. Maalin jälkeen Ilves sai lukuisia avopaikkoja melko epävarmasti puolustanutta varamiehistä sieviläisjoukkuetta vastaan, mutta vierailijoiden maalivahti Marko Pirilän ohittaminen ei tuntunut onnistuvan millään. Ahokkaan maali jäikin ensi jakson ainokaiseksi.

Toisella jaksolla Ilves jaksoi maalipaikkojen luomista, mutta maalijyvä tuntui olevan kadoksissa. Sievikin sai aikaiseksi muutaman laukauksen, jotka Ilves-vahti Akseli Syrjälä torjui rutiinilla. Viisi minuuttia ennen loppua alkoi vihdoin tapahtua. Ensin Sievin pelaaja päätti Ilveksen hyökkäyksen omaan maaliin ja heti perään Ahokas tykitti illan toisen maalinsa Jussi Nummelan passista. Sievi sai 3-1 kavennuksen tehtyä 5vs4 -pelillä ilman maalivahtia Ville Yliluoman toimesta. Kavennuksen jälkeen Tomi Lahtinen lopetti Sievin takaa-ajon heti alkuunsa tyhjään maaliin Ahokkaan tarjoilusta. Ennen loppusummeria Ahokas ehti vielä täydentää hattutemppunsa vapaapotkusta ja ottelun sinetiksi pelaajavalmentaja Antti Teittinen viimeisteli 6-1 loppunumerot tyhjään rysään.

Voiton tuomat kolme lisäpistettä kasvattivat Ilveksen kokonaispistemäärän yhdeksään viidestä pelatusta pelistä. Ensi viikon maaottelutauon jälkeen liiga jatkuu Ilveksen osalta pohjoisessa FC Kemin vieraana marraskuun 3. päivä.

Sadan maaottelun Teittisen johdolla Kemiin
Sievi FS vieraaksi lauantaina