Ilves FS ja joutsalainen JoSePa kohtasivat lauantaina 22.2. futsal-liigan ottelussa Kauppi Sport Centerissä. Tärkeän taiston voitti lopulta JoSePa lukemin Ilves FS – JoSePa 2-3 (1-1).

Ensimmäisellä jaksolla maalinteko osoittautui molemmille joukkueille hankalaksi ja 0-0 lukemissa mentiin lähes jakson puoleen väliin asti. Avausmaali merkattiin vierailijoille, kun ajassa 9.42 Otto Piili maalasi Jari Kotimäen esityöstä. Myös Ilves lopulta onnistui heiluttamaan maaliverkkoja avausjaksolla, kun Ali Al-Zubeidi riisti pallon keskialueella ja runnoi vastahyökkäyksensä päätteeksi tasoituksen maalivahdin läpi ajassa 17.26. Enempää maaleja ei ennen taukosummeria nähty ja lukemissa 1-1 joukkueet menivät pukukoppeihin miettimään kuvioita toiselle jaksolle.

Toisen jakson aluksi kulmapotkutilanne vei JoSePan jälleen johtoasemaan. Pallon maaliin liukui Oskari Luoma. Ajassa 32.32 Tuukka Korhonen vei JoSePan jo kahden maalin karkumatkalle. Korhonen teki maalinsa päästyään syötönkatkostaan karkumatkalle. Tästä eteenpäin Ilves pelasi reikäpaitapeliä ottelun loppuun saakka, mutta se toi vain yhden maalin puoli minuuttia ennen otteluajan loppua. Ilveksen kavennuksen teki Riku Oras Jaakko Ahokkaan syötöstä, mutta voitto meni JoSePalle lukemin 2-3.

Seuraavan ottelunsa Ilves FS pelaa Sievissä Sievi FS:n vieraana ensi lauantaina 29.2. klo 16 alkaen.

 

Ilveksen liigaura katkolla viikonloppuna
JoSePa vastassa lauantaina