Lauantaina 9.2. taisteltiin futsalliigan sarjapisteistä Jyväskylässä, jossa hallitseva Suomen mestari Kampuksen Dynamo isännöi Tampereen Ilvestä. Lopulta kotijoukkue voitti ottelun vasta jatko-ottelun jälkeen loppunumeroiden ollessa KaDy – Ilves FS 2-1jo 1-1 (1-1).

Ottelun maalinteon aloitti kuuden minuutin kohdalla vierasjoukkue Ilves. Lassi Lintula näki maalitolpalla odottaneen Rafael Giorgion ja tarkka syöttö tavoittikin brassitähden. ”Rafan” ohjattua pitkän syötön maaliin pääsi Ilves jatkamaan ottelua johtoasemassa. Johtoasemaa kesti aina 15. minuutille asti, jolloin KaDyn vastahyökkäyksestä Sergei Korsunov pääsi laukomaan komean tasoituksen jyväskyläläisille. Ensimmäinen jakso ei enempää maaleja tarjonnut, joten tauolle lähdettiin tasaisissa 1-1 lukemissa.

Toisella jaksolla ottelu jatkui tasaisena ja vähämaalisena. Molempien joukkueiden maalivahdit niin KaDyn Juha-Matti Savolainen kuin Ilveksen Akseli Syrjälä pelasivat tarkkaa peliä eikä palloa saatu lopulta maaliverkkohin toisen jakson aikana ollenkaan. 1-1 tulos varsinaisen peliajan jälkeen tarkoitti ottelun jatkumista 5 minuutin jatko-ottelun merkeissä.

Molempien joukkueiden jo varmistettua yhden sarjapisteen lähdettiin pelaamaan jatko-ottelua, jonka aluksi KaDyn Newton Jr onnistui toimittamaan pallon maaliin tolpan ja maalivahdin selän kautta vieden kotijoukkueen 2-1 johtoon. Ilveksen 5vs4 peli ilman maalivahtia ei tuottanut tasoitusta, joten KaDy otti kamppailusta toisen pisteen 2-1 lukemin ja Ilves joutui tyytymään yhteen vieraspisteeseen sarjajohtajan kotiluolasta.

Sarjataulukossa kuudentena jatkava Ilves on kerännyt nyt sarjataulukkoon yhteensä 31 pistettä. Pitkään ei Ilves FS ehdi KaDy-ottelun lopputulosta miettimään, sillä seuraava ottelu odottaa jo huomenna sunnuntaina 10.2. klo 16 Ilveksen kotihallissa Kauppi Sports Centerissä aina vaarallista SoVoa vastaan.

Ilves takoi 11 maalia SoVon verkkoon
KaDy vieraissa, SoVo kotona