Kuten eri mediat ovat uutisoineet entinen Ilves-pelaaja Jani Korpela siirtyy ensi kaudeksi pelaamaan futsalia ammatikseen Puolaan Rekord Bielsko-Bialan joukkueeseen. Korpela on Ilves FS:n kasvatti ja ensimmäinen Ilves-lähtöinen futsal-pelaaja, joka tulee pelaamaan ammattilaisena ulkomailla. Korpelan uskotaankin esimerkillään luovan uskoa nykyisille Ilves-junioreille, että myös futsalissa voi luoda ammattilaisuran itselleen. Mutta portit ammattilaisuuteen eivät aukea helposti, Korpelaltakin se on vaatinut valtavan määrän työtä unelmansa eteen.
Jani Korpela alkoi jo hyvin nuorena potkimaan palloa myös talvella sisähalleissa kesäisen jalkapalloharrastuksen ohella. Tie vei kaupunginosajoukkueista Ilveksen B-juniorijoukkueeseen, joka voittikin ikäluokkansa Suomen mestaruuden Korpelan ollessa 16-vuotias. Lahjakas juniori nostettiinkin pian jo Ilveksen aikuisten edustusjoukkueeseen 17-vuotiaana. Parin liigakauden verran Ilveksessä pelannut Korpela vaihtoi 19-vuotiaana punaiseen Kampuksen Dynamon pelipaitaan ja tällä hetkellä kotimaisia futsalkenttiä hallitsevan jyväskyläläisseuran väreissä Korpelalle on kertynyt jo kaksi liigamestaruutta. Suomen futsalmaajoukkueurakin kutsui Korpelaa jo varhaisessa vaiheessa 17-vuotiaana. Mikä tekee Korpelasta niin hyvän futsalpelaajan? Synnynnäisen lahjakkuuden lisäksi Korpela on ollut aina valmis harjoittelemaan sinnikkäästi. ”- Juniorina tietenkin painotin itselleni, että vain harjoittelulla pääsee eteenpäin ja sitä myös pyrinkin tekemään. Harjoittelin ainoastaan pallon kanssa, joka tietyllä tavalla oli pieni virhe silloin, koska futsalissa niin monet muutkin asiat ovat melkeinpä yhtä tärkeitä kuin pallon kanssa leikkiminen. Esimerkkinä käy vaikka kropan fysiikka”, muisteli Korpela hikipisaroiden täyttämiä juniorivuosiaan. Jo juniorina Korpelaa motivoi haave päästä ulkomaille ammattilaiseksi: ”-Ulkomailla pelaamisesta olen haaveillut ihan pikkupojasta asti. Se on aina ollut se suuri tavoite, mihin olen tähdännyt.” Myös Janin isä Ilveksen futsalliigajoukkueen joukkueenjohtaja Kari Korpela muistaa poikansa sisukkuuden jo nuorena: ” – Jani on aina ollut ahkera harjoittelija, joka on viihtynyt pallon kanssa. Myös yksinään.” Myös Kari-isä on tuumaillut, jos poika löytäisi pelipaikan ulkomailta, mutta Puolan komennus tuli silti yllätyksenä.
Ilveksen futsalliigajoukkueen päävalmentaja itsekin maajoukkuepelaaja Antti Teittinen huomasi Jani Korpelan kyvyt futsalissa hänen ilmestyttyä hallille: ”Jani oli jo pikkupoikana isänsä kanssa futsalkentän laidalla. Hän on aina osoittanut suurta uteliaisuutta lajia kohtaan ja hänellä on aina ollut jatkuva halu oppia ja kehittyä. Ei ole sattumaa, että Janin kehitys on mennyt niin kuin on mennyt. Jani on itse oman onnensa seppä ja valmentaminen on ollut kaikille häntä valmentaneille varmasti helppoa.” Teittisellä on kokemusta Korpelan kanssa pelaamisesta sekä Ilveksen riveissä että maajoukkueessa. Joukkueiden pelitavat eivät suuremmin Teittisen mielestä eroa toisistaan ja yhteispeli Korpelan kanssa on ollut luontevaa: ”- Janin kanssa on mukava pelata, koska hän on aina pelattavana ja auttamassa kaveria. Jani on erittäin taitava suojaamaan palloa ja pystyy selviytymään pallon kanssa monesta paikasta, mistä muut eivät. Hän osaa myös hakea tiukatkin syöttövälit, koska ymmärrys ja syöttötaito ovat huippua. Eräänä erottavana tekijänä moneen muuhun pelaajaan nähden Janilla on jo nuoresta asti ollut se, että hän ei ole ollut ’liian kiltti’, ei peleissä eikä treeneissä.”
Mitä sitten antaa neuvoksi nykyisille junioreille, jotka haaveilevat Jani Korpelan tavoin ammattilaisurasta tulevaisuudessa? ”– Neuvona on tietenkin, että jaksakaa treenata niitä epämiellyttäviä asioitakin ja kuunnella vanhempia pelaajia sekä koutsia. Älkää pelätkö kysyä tai kyseenalaistaa jotakin näkökulmia. Ja tietenkin seuratkaa futsalia, niin oppii parhaiten”, Jani Korpela filosofoi. Onko Ilveksen nykyjunioreissa sitten potentiaalia seurata Jani Korpelan jalanjäljissä aina ulkomaille ammattilaiseksi? Päävalmentaja Antti Teittinen vastaa: ”- Potentiaalia on monella, kyse on siitä kuka on valmis tekemään pitkäjänteisesti töitä tavoitteidensa saavuttamiseksi.” Kari Korpela on asiassa Teittisen kanssa samoilla linjoilla: ”-Varmasti on moniakin potentiaalisia pelaajia, mutta se vaatii paljon työtä.”