Ilves FS ja PP-70 pelasivat lauantaina 2.3. vauhdikkaan ja jännittävän futsalliigan ottelun Tesoman Palloiluhallissa, joka päättyi Ilveksen tappioon lukemin Ilves FS – PP-70 2-3 (2-1).

Molemmat joukkueet avasivat maalitilinsä jo heti ensimmäisen jakson aluksi. Ensiksi onnistui PP-70:n Jerry Sipilä Matias Hovin syötöstä. PP-70:n avausmaalin kuittasi välittömästi Ilveksen Rafael ”Rafa” Giorgio. Esityön Ilveksen avausmaalin teki Jussi Nummela. Myös Ilveksen toisesta maalista vastasi Rafael Giorgio, kun hän laukoi Ilves 2-1 johtoon ajassa 11.09 jälleen Jussi Nummelan syötöstä. Tämä jäi myös taukotulokseksi.

Toisella jaksolla Ilveksen peli passivoitui ja pallonhallinta siirtyi enemmän PP-70:lle. Kun toista jaksoa oli pelattu vajaa viisi minuutti pääsi Vili-Atte Mäkinen siirtämään Mikko Ala-Hakunin syöttömän pallon maaliin ja ottelu oli tasan. Ajassa 33.34 PP-70:n Jussi Rasva sijoitti syötönkatkonsa jälkeen pallon maaliin ohi Ilves-vahti Akseli Syrjälän lukemiksi 2-3. Ilveksen kiri ei edes ilman maalivahtia 5vs4-pelillä tuottanut tasoitusmaalia, joten PP-70 kuittasi tärkeät kolme pistettä.

Ilves FS on ennen runkosarjan viimeistä kierrosta sarjataulukossa viidentenä kaksi pistettä SoVoa edellä. Runkosarjan loppusijoitus ei voi enää nousta, mutta SoVo voi vielä Ilveksen kuudenneksi pudottaa, mikäli Ilves ei viimeisessä ottelussaan pysty Mad Maxia voittamaan ensi lauantaina 9.3. Valkeakoskella kello 16.00 alkavassa ottelussa.

 

Runkosarja päätökseen Valkeakoskella
Ilves kohtaa PP-70:n lauantaina Tesomalla