TAMMIKUUSSA ALKAVIIN LAPSI/VANHEMPI-RYHMIIN VOI NYT ILMOITTAUTUA!

Uutena paikkana mukana myös Pirkkahalli.

Lapsi-vanhempi-ryhmät

Ilveksen supersuosittu lapsi-vanhempi-ryhmätoiminta jatkuu jälleen tammikuussa 2019.
Ilveksen futsal- ja jalkapallojaostojen yhteisten lapsi/vanhempi-ryhmien kevään 2019 toimintakausi alkaa tammikuun alussa ja ulottuu maalis-huhtikuulle.

Ryhmä on 2-5-vuotiaan lapsen ja vanhemman yhteinen harrastus, joka mahdollistaa kiireettömän hetken yhdessäoloon. Toiminnassa harjoitellaan monipuolisesti perusliikuntataitoja ja tututustaan pallon käsittelyyn. Tavoitteena on tutustua futsaliin/jalkapalloon erilaisten leikkien ja yhteisten tehtävien avulla. Tehtävissä opetellaan perusmotorisia taitoja (juokseminen, potkaiseminen, hyppy, heitto, tasapaino, ketteryys) sekä liikunnallista elämäntapaa ja yhdessä tekemisen pelisääntöjä.

Seuralle ryhmä on ensimmäinen kosketus toiminta-alueensa lapsiperheisiin ja tapa tutustua tulevien pelaajien perheisiin.

Ryhmät kokoontuu kerran viikossa, 8-10 viikon ajan. Toimintamaksu 98e, sisältää lapsen vakuutuksen.

Ryhmiä pyritään perustamaan ainakin seuraaviin paikkoihin:

Pohjois-Hervannan koulu ma 18.30 – 19.15 (1 ryhmä) alkaen tammikuu 2019

Lentävänniemen koulu ke 17.45 – 18.45 (1 ryhmä) alkaen tammikuu 2019

Pirkkahalli TESC 3 ti 16.45 – 17.30 (1 ryhmä) alkaen tammikuu 2019

Kauppi Sports Center to 16.20 – 17.05 (1 ryhmä) alkaen tammikuu 2019

Kauppi Sports Center to 17.10 – 17.55 (1 ryhmä) alkaen tammikuu 2019

Mansen kuninkuusmittelö keskiviikkona Tesomalla
Vaikeuksien kautta voitto PJK:sta