Ilves FS aloittaa tämän vuosikymmenen futsal-liigaottelunsa pelaamalla kahta kivenkovaa pohjoisen joukkuetta vastaan. Ensin lauantaina 4.1. klo 16 Ilves kohtaa Tornion Palloveikot ja sunnuntaina 5.1. kello 16 on vastaassa FC Kemi.
Tornion Palloveikot nousi tälle kaudelle liigaan, mutta mistään sarjanousijan alkuhaparoinnista ei ole ollut tietoakaan. Syksyn pelit ovat tuoneet joukkueelle komeat 24 pistettä ja sarjasijoitus on neljäs. Vahvasti ensimmäiseen liigakauteensa panostanut ToPV on hankkinut riveihinsä brasilialaisen Italo Bacilio Macedo Henriquen, joka paukutti syyskierroksella peräti 16 maalia. Kotimaisista tähtihankinnoista Tornion riveissä eniten pisteitä ovat keränneet Iiro Vanha ja Aleksi Kylmälä.
Toinenkaan pohjoisen joukkue FC Kemi ei ole lähtenyt liigakauteensa läpsyttelemään, vaan joukkue on jopa piirun verran Torniota sarjataulukossa edellä eli kolmantena. Pisteitä kemiläisillä on kasassa 26. FC Kemi on tehnyt myös onnistuneita pelaajahankintoja. Venezuelasta lähtöisin olevan Enderson Suarezin kohdalla puhutaan jopa yhdestä kaikkien aikojen parhaasta Suomen liigassa esiintyneestä pelaajasta. Suarez onkin tällä hetkellä liigan pistepörssissä toisena tehoillaan 23+5. Myös toinen Kemissä pelaava venezuelalainen Ricardo Arcos on osoittautunut kelpo pelimieheksi.
Ilves FS on sarjataulukon hännillä ja edellinen ottelu SoVo Futsalia vastaan meni pahasti penkin alle. Joukkue on kuitenkin kinkunsyönnin sijaan keskittynyt joulutauolla treenaamiseen ja hakee yllätyksiä pohjoisen reissulta. Ilveksen tärkeä luottopelaaja Akseli Tiensuu on vihdoin palannut Ranskan visiitiltään ja hyppää myös bussin kyytiin. ”- Kova on urakka, mutta tyhjin käsin ei haluta pois tulla. Jokunen piste revitään väkisin mukaamme etelään”, ilmoitti Tiensuu itseluottamusta uhkuen.