Ilves FS kohtasi Liikunnan Riemun lauantaina 8.2. Kauppi Sports Centerissä. Lopputulos oli kotijoukkueelle murheellinen Ilves FS – Riemu 4-7 (3-4).

Riemu aloitti ottelun kovalla vauhdilla ja iski heti alkuun Ilveksen ahdinkoon Joonas Madetojan ja Tuure Fagerströmin maaleilla.Neljässä minuutissa taululla oli 0-2 vierasjohto. Ilves alkushokista toivuttuaan pääsi vähitellen peliin mukaan ja Jaakko Ahokas kavensi komeasti Jussi Nummelan syötöstä lukemat 1-2:een ajassa 6.15. Tästä eteenpäin ottelu jatkui melko tasaisena molempien joukkueiden kerätessä lähinnä kumulatiivisiä virheitä. Virhetilien täyttyminen kostautui kummallekin joukkueelle, kun ensin Riemun Jonne Forsström laukoi 10 metrisen maaliin, jonka Ilveksen Ville Koskela hetken päästä kuittasi niin ikään kymmenen metrin pilkulta. Joonas Madetoja vei Riemun taas kahden maalin johtoon 2-4, mutta ensi jakson viimeisellä minuuttilla Riku Oras toi jälleen Ilveksen maalin päähän. Taukonumerot 3-4 syntyivät Jaakko Ahokkaan syötöstä.

Toiselle jaksolle Ilves yritti kehittää kiriä, mutta hyökkäykset olivat melko kesyjä. Jakson puolessa välissä tuli ottelun voiton kannalta Riemulle tärkeä maali, kun Olli Pöyliö pääsi syötön katkonsa jälkeen rankaisemaan kotijoukkuetta. 3-5 lukemat pakottivat Ilveksen pelaamaan loppuajan reikäpaitapeliä, mutta sen aikana Ilves sai vain yhden maalin Riemun sen sijaan onnistuessa kahdesti tyhjiin. Ilveksen maalin tehtaili Ville Koskela Riku Partalan esityöstä ja Riemusta tyhjään maaliin osuivat Olli Pöyliö ja Joonas Madetoja. Loppunumerot Riemulle 4-7.

Voitollaan Riemu ohitti Ilveksen ja Ilveksen kohtaloksi koitui joutua jälleen sarjajumboksi. Ilveksellä on kuitenkin mahdollisuus nousta pois jumbosijalta jo huomenna sunnuntaina 9.2.. Tosin vastassa on ehkä pahin mahdollinen joukkue eli Akaa Futsal. Kamppailu akaalaisia vastaan alkaa Kauppi Sports Centerissä huomenna kello 16.00.

 

Akaa selkeästi parempi
Vieraita sarjataulukon molemmista päistä